Keskiviikko iltana klo 19 oppilaat ja opettajat kokoontuivat vähitellen ulos, eikä vaatetusta voinut erityisen vähäksi sanoa sillä Sanna Markkulan johdolla oltiin menossa patikoimaan läheiselle vuorelle (Sargofagenin huipulle, 512 m). Sargofagenin huippu on kahden jäätikön välissä (Larsbreenin ja Longyearbreenin) Jääkarhuvaaran vuoksi mukaan lähti myös Sannan kaksi koiraa (Vega ja Zodiak) ja kaksi kivääriä, joita ilman kaupungin alueelta ei edes saa poistua. Jääkarhu on sopeutunut elämään arktisissa olosuhteissa ja Svalbardin jääkarhukanta on suojelun ansiosta pikkuhiljaa kasvamassa ja sen arvellaan tällä hetkellä olevan noin 3000 yksilöä ja tämän talven aikana on onneksi jouduttu tappamaan vain 2 yksilöä.
Retki Sarkofagenin huipulle alkaa, kuvassa näkyy huippu.
Tarkoituksena oli kiertää vuoren toiselle puolelle, nousta sieltä ylös ja laskeutua toiselta puolen alas jäätikölle. Ennen kuin päästiin edes aloittamaan kiipeämistä täytyi ylittää joki ja jokainen siinä sitten vuoronperään kasteli jalkansa enemmän tai vähemmän perinpohjin. Joen jälkeen edessä oli jyrkkä rinne ja rankka kiipeäminen. Kuitenkin matkan varrella riitti katsottavaa kokoajan. Löysimme mm. huippuvuorten unikon (papaver dahlium), joka on yksi Huippuvuorten endeemisistä lajeista sekä mätäsrikkoja joita kasvoi siellä täällä suurina tuppoina.
Taustalla Larsbreen jaatikko ja pyssynainen Sanna koirineen.
Kiipeämistä vaikeuttivat rapautuneet kivet joita oli erityisen paljon vuoren länsirinteellä. Sulavesikanavan vuoksi emme päässeet jäätikölle jossa liikkuminen olisi ollut helpompaa. Paluumatkalla leikittiin lumisotaa ja hypittiin keskelle mutalammikoita, ylitettiin pieniä puroja ja yksi suurempi sulamisvedestä muodostunut joki. Aivan ongelmitta matka ei mennyt, vaan yhdeltä ryhmässä meni nilkka ja koirien oli hankalaa edetä kivikossa tassujen jäädessä kivien koloihin. Aivan loppumatkasta näimme huippuvuorten poron. Suomessa eläviin poroihin verrattuna huippuvuorilla elävät ovat pieniä, painavia ja kömpelöitä.
Hankalannakoinen (vaikeakulkuinen) rakkamaasto maasto.
Kello 01.30 saapuessamme takaisin hostellille uni maistuikin kaikille, joten painuttiin suoraan pehkuihin – unelle olisi aikaa vain 7 tuntia, koska aamulla pitäisi herätä taas aikaisin uusille retkille.
0 Kommentit to “Jäätiköllä”